Vuosina 1980-85 asuin Vaasassa tai oikeammin ruotsinkielisessä
Sundomissa. Sain Vaasassa töitä koulujen kiertävänä puheopettajana. Vaasassa oli tuolloin muutamia puheterapeutteja, joiden kanssa kokoonnuimme säännöllisesti, minäkin, vaikka en varsinaisessa puheterapeutin työssä ollut. Yhteistyö kollegoiden kanssa tiivistyi entisestään, kun minut valittiin päiväkotien puheterapeutin äitiyslomasijaiseksi. Ruotsinkielisen puolen terapeutti Agnet Martonen näytti minulle joskus eläinaiheisia riimejä, joita oli kerännyt ruotsalaisesta lehdestä. ”Jag tror jag har svindel, sa en spindel. Det blir mycket disk, sa en fisk.” Tuolloin puhuttiin paljon kielellisestä tietoisuudesta ja riimittelyn osuudesta siinä. Innostuin aiheesta ja aloin minäkin kerätä eläimille riimipareja: kana-hana, sonni-onni, susi-pusi, kukko-lukko, kissa-pissa, lammas-hammas. Tein arvoituksia. ”Missä on vessa, pian tulee pissa, kuiskasi hädissään viirukas ___. Miksi on kanalan ovessa lukko, kysäisi mahtavapyrstöinen___. ” Lapset pitivät arvuuttelusta ja samalla kielellinen tietoisuus kehittyi. Olin nuoresta asti ollut runojen ystävä ja joitakin runoyritelmiä itsekin kokeilin 60-luvulla mutta mikään aktiivinen kirjoittaja en todellakaan ollut. Koulun jälkeen opiskelu äidinkielenopettajaksi tuntui parhaalta vaihtoehdolta. Muutaman vuoden opiskelun jälkeen kiinnostuksen suunta kuitenkin hieman muuttui ja minusta tulikin puheterapeutti. Koko ammattiurani työskentelinkin lähinnä lasten kanssa ja kielellinen tietoisuus oli päivittäinen harjoittelun aihe. 80-luvun lopulla kiinnostuin tosissani lastenrunoudesta. Vaasan aikojen idea eli ja kehittyi ajatukseksi kirjasta, jossa olisi vuorotellen arvoitusriimejä ja eläinrunoja ja kokonaisuuden yhteisenä juonena eläinten juhlat. Matka ideasta kirjaksi on kuitenkin pitkä. Muutin v. 1985 tyttäreni kanssa Ikaalisiin, kun minut valittiin kasvatus- ja perheneuvolan puheterapeutiksi. Työtoverina oli psykologi Eeva Saine, joka oli myös kuvataiteilija. Jossain vaiheessa sain Eevan innostumaan kokeilemaan kirjankuvitusta. Minä tein eläinrunoja ja Eeva teki runojen aiheisiin sopivat kuvat. Riimiarvausta testasin työssä asiakaslasten kanssa ja kotona alakouluikäisen tyttären ja hänen kavereidensa kanssa. Kirjan johtava idea oli riimin arvaaminen. Arvausriimisivulla olisi pieni kuvavihje arvattavasta eläimestä, jonka koko kuva sitten paljastuisi seuraavalta sivulta. Näin saimme kokoon käsikirjoituksen ja Lasten keskus hyväksyi sen kustannettavaksi. Puheterapeutit kautta maan ottivat kirjan innostuneesti vastaan ja siitä tuli monille, minullekin, jokapäiväinen työväline. Kirja oli suosittu myös kouluissa ja päiväkodeissa ja sain myönteistä palautetta lasten vanhemmiltakin. Kirja myytiin loppuun jo 90-luvulla. Vuosien mittaan minulta kyseltiin melko usein kirjaa mutta uutta painosta siitä ei saatu. Minun kiinnostukseni lastenrunouteen jatkui ja lisääntyi. Taisin hankkia suunnilleen kaikki markkinoiden lastenrunokirjat. Työssäkin käytin runoja. Ikaalisten kaupungin kulttuuritoimen ja kirjaston yhteistyöllä saimme hankituksi Pirkanmaan kulttuurirahastolta apurahan, jolla saimme vauhtiin unelmaprojektini, Lasten runovuoden. Se toteutui v. 2005. Koko Ikaalinen ja Viljakkalakin olivat mukana. Kokosin kotimaisesta lastenrunoudesta sopivia ja sopivan lyhyitä runoja vuoden kierron mukaan ja niin tuli valmiiksi paketti, jossa oli runo joka viikolle. Yhdellä A4:lla oli aina neljä runoa leikattavaksi ja liimattavaksi päivähoidon ja alkuopetuksen lapsille teetettyihin ruuduttomin vihkoihin. Viereiselle sivulle lapsi sai piirtää kuvan runosta. Vuoden kuluttua lapsilla olisi itsekuvitettu runovihko. Kirjastossa, kirjakaupan ikkunassa ja muuallakin pitkin kaupunkia viikon runo oli esillä. Runomateriaali levisi ympäri Suomen sähköpostin välityksellä, kaikille pyytäjille lähetin materiaalin ja ohjeet. Projektin aikana pidin tarkasti huolen siitä, että jokaisen runon perässä piti aina olla sen kirjoittajan nimi. Runovuoden kohokohta oli seminaari, johon saatiin esiintyjiksi runoilijat Kirsi Kunnas ja Kaija Pispa. Olin aina vain enemmän kiinnostunut kirjoittamisesta. Oriveden kirjoittajakursseilla sain sekä hyvää opetusta että elinikäisiä ystäviä. Pöytälaatikkoon on kertynyt käsikirjoituksia lastenkirjoista ja aakkosrunokokoelmakin. Hiiritalon tarinoista tuli lopulta kirja ja Satupiiri-kirjaankin päädyin yhdeksi kirjoittajaksi. Kaikenlaisia näytelmäkäsikirjoituksiakin tuli tehdyksi. Lasten runovuoden tiimoilta minua pyydettiin v. 2006-2007 muutamiin seminaareihin puhumaan projektistamme ja lastenrunoista. Vielä tänä vuonna kylpylän pukuhuoneessa eräs päivähoidon työntekijä tuli kertomaan, että he ovat ottaneet runovuoden runot taas käyttöön. Eläinten juhlista kaikki lähti ja minusta oli tullut kirjoittaja. Eläinten juhlat –teemalla järjestettiin yhteistyössä MLL:n kanssa Ikaalisissa kaksi Lastenpäivän konserttia v. 2017. V. 2018 suunnittelin omakustanteista uutta painosta eläinten juhlista. Samaan aikaan tamperelainen kollega Ulla Sergejeff ehdotti, että kirjasta tehtäisiin digiversio. Seuraavaksi sitten jo suunniteltiinkin digisovellusta, jossa olisi kirjan sisällön lisäksi kieltä kehittäviä pelejä ja tehtäviä. Tuollainen projekti vaatii rahaa. Demo saatiin toteutetuksi apurahalla ja nyt on tulossa joukkorahoitusprojekti, jolla sitten yritetään saada loppukin kirjan materiaalista digitoiduksi ja kehitetyksi enemmän tehtäviä sovellukseen. Lisää arvoitusriimejäkin olen kirjoittanut. Näin saataisiin Eläinten juhlien sisältöä laajennetuksi ja lapsille vielä hyödyllisemmäksi. Kirjasta on tarkoitus teettää uusi painos, joka olisi yhtenä vastineena lahjoituksesta. Eläinten juhlat elää edelleen. Lempäälän runomaratonilla muutama vuosi sitten päiväkodin lapsiryhmä esitti kirjan arvoituksia. Itse olen nyt lukumummona käyttänyt kirjaa koulussa ja kirjastossa pitämilläni satutunneilla. Arvoitusriimeillä saa lapset hyvin mukaan vuorovaikutukseen ja kuuntelemaan. Eilen viimeksi kirja oli minulla käytössä Kamraatinkulmassa aikuisten toimintakeskuksessa pitämälläni satutunnilla. Toimi. Digisovelluksena runot, arvoitukset sekä uudet tehtävät saisivat laajemman käyttäjäkunnan ja pääsisivät hauskuuttamaan taas uusia lapsia ja samalla tukemaan luku- ja kirjoitustaidon kehitystä. Nyt odotamme iloisen jännityksen vallassa joukkorahoituskampanjaa ja sitä, kuinka paljon Eläinten juhlat –haaveistamme toteutuu. Ikaalisissa 30.4.2019 Seija Gauffin
0 Comments
|